siirtonurmi.fi
Nukumme talviunta mutta sanovat että ilmassa on jo hieman kevään tuntua...

Varauksesi kevään toimituksiin saat nopeimmin laittamalla WhatsApp-viestiä Juusolle tai info@siirtonurmi.fi.
Varsinaissuomalaisella Taipaleen tilalla on erikoistuminen mennyt tilakoon kasvattamisen edellä. Perinteisen viljan ja metsätaloustuotteiden lisäksi tuotantovalikoimaan on 2000-luvun alusta kuulunut siirtonurmi. Tuotantosuunta tuli mukaan sattuman ja ystävien kautta; elettiin vuotta 2001 kun istuin silloisten työkavereideni seurassa Hullu Kukko nimisessä ravitsemusliikkeessä parantamassa maailmaa. Keskustelussa oli mukana Antti S. joka ehdotti nurmikon kasvattamista, "siis sellaista joka kasvatuksen jälkeen irrotetaan ja kuljetetaan uuteen kasvupaikkaan". Ensimmäiset siemenet kylvettiin saman vuoden keväällä...
Maatalous ja ympäristönhoito eivät aina kulje käsikädessä; meillä asiat ovat toisin. Nurmemme ei ole luomua, mutta niin lähellä sitä kuin käytännössä on mahdollista. Kasvikierto ja huolella valitut korkealaatuiset siemenet takaavat nurmelle hyvät kasvuolosuhteet, joiden seurauksena kasvinsuojeluaineiden ja lannoitteiden käyttö on saatu minimoitua. Kasvatuksessa ei myöskään käytetä keinokastelua, mikä osaltaan ennaltaehkäisee ravinteiden hävikkiä ja parantaa ympäristön tilaa lähellä sekä valuma-alueiden kautta kaukana.

Kasvupaikkojen ravinnetaseita seurataan kuukausittain ja kun lannoitustoimenpiteitä tehdään, ne ovat aina kohdennettuja. Tämäkin ajaa sekä kuluttajan että tuottajan etua, ylimääräisiä euroja ei kasvustoon laiteta eikä niitä siis myöskään loppukädessä sinulta laskuteta.
millaiseen käyttöön siirtonurmi sopii: pihanurmikot, puistot ja muut viheralueet, urheilukentät, kaltevat/jyrkät pinnat kuten ramppien luiskat sekä viherkatot

miten siirtonurmea kasvatetaan: nurmi joka on perustettu kuten tavallinen nurmikko mutta irrotetaan alustastaan ja kuljetetaan käyttökohteeseen. Sertifioidusta siemenseoksesta kasvatettu nurmi jossa puisto- ja punanataa sekä niittynurmikkaa.

onko nurmikon perustaminen kalliimpaa siirtonurmella: on, hieman - mutta ajallisesti säästöä syntyy noin kaksi vuotta, lisäksi lopputulos on takuulla hyvä. Nurmikon perustaminen siemenillä vaatii pitkäjänteisyyttä ja vieraslajeja nurmikolle kulkeutuu esimerkiksi maa-aineksen mukana (siirtonurmi estää rikkakasvien kasvun lähes täydellisesti).

miten siirtonurmi irrotetaan: nurmi kasvaa nostokuntoiseksi noin kahdessa vuodessa jonka jälkeen se irrotetaan koneellisesti kasvualustasta. Samaa koneellista menetelmää voidaan hyödyntää vanhan nurmikon poistoon, kysy tarjousta!

miten siirtonurmi toimitetaan: siirtonurmemme toimitetaan välittömästi noston jälkeen käyttökohteeseen (minimoiden aika nostosta), sama pätee myös asentamiseen; mitä nopeammin asennus tapahtuu sitä parempi on lopputulos. Suoritamme myös uuden nurmikon kokonaistoimituksia eli ammattitaitoinen asentajaryhmämme suorittaa asennuksen kaikkine työvaiheineen, kysy tarjous!
"Asennus välittömästi toimituksen jälkeen."

Hyvin tehty pohjatyö on perusedellytys hyvälle nurmikolle, riippumatta siitä kylvetäänkö se vai perustetaanko käyttäen siirtonurmea. Tasaiselle pohjalle siirtonurmen asennus on helppoa, nurmi levitetään käyttäen puskusaumoja (ilmatiiviys). Poikittaissaumojen samankohtaisuutta kannattaa välttää (tiilikuvio). Saumat/leikkaukset sinällään eivät ole haitaksi, sillä nurmi juurtuu parhaiten saumakohdista.

Työkaluiksi riittää parhaimmassa tapauksessa pelkästään puukko. Hieman pidempiteräinen ja sahalaitainen kuten leipä- tai vuorivillaveitsi on paras, mutta vanhalla morallakin tulee toimeen vallan mainiosti. Pienellä alalla asennuksen jälkeen nurmi kävellään tiiviiksi. Jos ala on hieman suurempi siirtonurmen kuljetukseen tarvitaan kottikärryt, linjojen merkitsemiseen lankaa, pidempien reunojen leikkuuseen ohjurilaudan sekä tiivistykseen vesitäytteisen jyrän. Tiivistyskertoja voidaan toistaa jolloin nurmesta tulee tasaisempi vaikka pohja ei olisikaan ollut täydellinen.
"Vesi & leikkuu"

Asennuksen jälkeen uusi nurmikko pitää kastella läpikotaisin, niin että alla oleva maa kastuu samalla. Asennetun nurmen kulmasta nostamalla näkee onko kastelu ollut riittävä. Jos keli on helteinen, voidaan pohjamaata kastella kevyesti myös ennen asennusta. Kevyttä(!) kastelua tulee jatkaa noin viikon ajan, sen määrään ja aikatauluun vaikuttaa pitkälti vallitsevat sääolosuhteet. Nurmi kuten muutkin kasvit, hyötyvät illalla suoritetusta kastelusta jolloin haihtuminen on vähäisempää. Liiallista kastelua tulee välttää - eritoten kylmällä vedellä!

Nurmikko on heti asennuksen jälkeen normaalisti käytettävissä. Kovempaa käyttöä se kestää kun juurtuminen on suurimmalta osin tapahtunut (nurmi ei enää irtoa kasvualustasta). Leikkuu tulee aloittaa varsin pian asennuksen jälkeen eli jo 3-4 päivän kuluttua. Leikkuu stimuloi nurmikkoa kasvamaan ja myös juurtumaan paremmin.
Jukka "renki" Leppäranta / 040 829 7744
Juuso "isäntä" Sonkkila / 044 593 1761
 
Tekijänoikeudellinen

Kaikki oikeudet pidätetään

Ottanet huomioon, että kaikki jotka selaavat sivustoa siirtonurmi.fi hyväksyvät samalla seuraavat ehdot: ellei erikeen ole mainittu, kaikki palvelimella oleva materiaali on tekijänoikeuslain alaista. Materiaalia ei saa uudelleenkäyttää, tallentaa tai siirtää millään medialla ilman siirtonurmi.fi:n kirjallista lupaa. Kaikki sivujen sisältämä informaatio tarjotaan "kuten on". Minkäänlaista takuuta ei anneta, ei ilmaisuus eikä sisältöön liittyvää, koskien paikkaansapitävyyttä, valmiusastetta, sopivuutta ja luotettavuutta. siirtonurmi.fi ei ole vastuussa linkkien takana olevasta materiaalista, joka sijaitsee toisella palvelimella. Kaikki tuotemerkit jotka mainitaan siirtonurmi.fi palvelimen sivuilla ovat omistajiensa omaisuutta.

Copyright 2023 siirtonurmi.fi

© 2021 siirtonurmi.fi - site design by 110